SOLSTRAND ELI SINERVÄNKOSKI
Pilpalan Sinervänniemellä Näkyvä-nimisen lammen rannalla on asuttu jo pitkään. Tilan vanhin rakennus on rannassa yhä tukevasti seisova torppa, johon 1800-luvun puolivälin jälkeen muutti parantajamuori Serafia. Serafia kuoli 1896.
Uusi, mansardikattoinen päärakennus rakennettiin 1920-luvulla.
Perisuomalaiseen kylään oudon Solstrand-nimen paikka sai nelisenkymmentä vuotta myöhemmin, kun siitä tuli ruotsinkielisen seurakunnan leirikeskus.
Solstrandin kehitys puutarhatilaksi alkoi 2003, kun diplomi-insinööri Lassi Tudeer osti
sen. Tietokonealan työt Espoossa saivat jäädä, ja Lassi opiskeli puutarhuriksi.
Nyt tila tuottaa muun muassa juureksia, yrttejä ja vihanneksia etupäässä omaan
käyttöön ja lisäksi myyntiin lähinnä valkosipulia ja chiliä.
Kaikki tilan tuotteet viljellään puhtaasti käsivoimin ilman mitään keinotekoisia
lannoitteita tai torjunta-aineita. Lannoitteina käytetään Pelto-Seppälän nautojen
ja hevosten lantaa.
Solstrandin rakennuttivat metsänhoitaja Ilmari Sundström ja hänen vaimonsa Matilda (o.s. Suontausta). Talo valmistui 1929. Ilmari Sundström oli Lohja Oy:n piiriesimies.
Talon suunnitellut arkkitehti Peltonen oli naimisissa Hyrryn tilan Laineen tyttären kanssa. Arkkitehti Peltonen osti Saarenmaa-nimisen tilan Sinervän rannalta. Tilan aikaisemmat omistajat olivat Vilho ja Tyyne Liukkonen.
Sundströmeillä oli 1930-luvulla jo sähkö, joka saatiin Tevännöltä Ollinkoskessa olleesta pienestä sähkölaitoksesta.
Sotavuosina Sundströmeillä ja Liukkosella olivat sotaa paossa Reino ”Palle” Palmroth ja laulajatar Aune Antti. Kumpi oli kummalla tilalla, ei ole tiedossa.
1940-luvulla Sundströmeillä oli pilketehdas, jossa työskenteli 3-4 henkeä. Nykyisen omistajan mukaan paikassa on asunut myös liikennöitsijä, jonka ansiosta joen yli johtava silta kerran sortui kuorma-auton oltua sillalle liian painava.
1960-luvulla paikan osti Matteus Församling, joka järjesti paikassa kesäisin mm. rippileirejä aina vuoteen 2002. Paikan nimeksi tuli sommarhemmet Solstrand.
Nykyinen omistaja Lassi Tuuteri osti paikan keväällä 2003.
Näkyvä-järven itärannalla joen alkukohdassa on 1700-luvulla ollut pato ja tämän alapuolella pieni sahalaitos.
Solstrandin länsipuolella on 1950-luvulla rakennettu huvila, jonka tontti on lohkaistu Solstrandista. Paikan nimi on Onnela ja sen omistaa Pentti Onnela.
Hämeen ympäristökeskuksen kuvaus Solstrandista:
"Solstrand sijaitsee Näkyvä- ja Sinervä-järvien välisellä niemellä niemen kaakkoisrannalla. Järvien välinen osa niemen etelärannalla muistuttaa jokea. Solstrandiin kuuluu taitekattoinen hirsirakenteinen asuinrakennus (rv.1929), tiilirunkoinen taitekattoinen talousrakennus (rv.1929), jota on 1960-luvusta vuoteen 2003 asti käytetty kokoustiloina kesäisin sekä pieni aumakattoinen piharakennus. Päärakennus on jyrkähköllä mäellä ja talousrakennus joen varrella. Jokivarressa on rivi huolellisesti leikattuja puita, nurmikkoa vesirajaan asti ja kivireunus veden ja maan välillä. Joen yli on Solstrandin kohdalla betoninen silta. Puurivin länsipäässä on 1950-luvulla rakennettu huvila, Onnela, johon kuuluu rankorakenteinen asuintalo sekä saunarakennus. Mäellä Solstrandin ja Onnelan välissä on uudehko hirsinen vapaa-ajan asunto.” (Satu Arra, Hämeen ympäristökeskus 31.12.2004)
SERAFIAN TARINA
Vanha mäkitupa, jossa parantajaeukko Serafia asui 1800-luvulla, on edelleen olemassa. Se näkyy myös näissä 1930-luvun tauluissa, jotka on maalannut Kosti Ström (sitt. Sartti). Mökin paikka on sillan jälkeen oikealla, kosken rannalla.
Lopen noitanaisen tarina aukesi vaivoin
Pilpalan parantajaeukon mysteeri vaati minulta pitkää selvittelytyötä.
Viimein pääsin tuon pihamme torpassa asuneen, noitana pidetyn naisen jäljille.
Historiasta kiinnostuneen mielikuvitus herää oitis henkiin hänen
lähestyessään Vääräkoskea ja Sinervänniemeä Lopen Pilpalassa. Näkyvänlammen
rannalla on pieni mökki, jonka toinen siipi näyttä uudemmalta, mutta nyt jo
kanalaksi muutettu rannanpuoleinen osa selvästi vanhalta.
”Tuossa on asunut noita!” huudahti pastori Riitta Männistö tullessaan
ensimmäistä kertaa meille kylään. Männistöt ovat asuneet näillä seuduin jo
sukupolvien ajan, joten perimätieto oli vankka. Riitta tiesi nimenkin: Kekkurin
Serafiina. Muuta hän ei sitten tiennytkään.
Alkoi vuosia kestänyt selvittelytyö. Vanhoista, venäjänvallan aikaisista
kartoista selvisi, että rakennus on ollut pystyssä torppana tai mäkitupana jo
1800-luvun puolivälin seuduilla. Myöhemmistä vaiheista selvisi joitain asukkaita,
mutta Serafia tai Serafiina pysyi vielä mysteerinä.
Kolmen kylän kirjan eli Pilpalan, Hunsalan ja Tevännön vuonna 2005
julkaistun kyläkirjan lopussa on paikallisia sananlaskuja, loitsuja ja
tarinoita. Loitsut on hakemistotietojen perusteella koonnut Tarja Toivonen ja
ne ovat alun perin Hämäläis-osakunnan keräämiä ja julkaistu vuosina 1915-1916.
Loitsuista neljä on kirjan tietojen mukaan saatu 74-vuotiaalta Serafiia
Valdenilta. Siis melkoisella varmuudella meidän Serafiinaltamme! Kyseiset
loitsut oli tarkoitettu hammassäryn, kirojen, tarttuman ja tuulenlennon
parantamiseen sekä karjan suojelemiseen muulta vahingolta.
Käärmeenkasvattaja ja kasvientuntija
Serafiinasta tuli merkittävä henkilö kirjaani ’Lähteen rannalla elämä’.
Kirjassa parantajanainen auttaa punavankileiriltä tuotua, muiden
hyljeksimää erakko Salinia. Toki jo tuossa vaiheessa ymmärsin, että melko
todennäköisesti Serafiina ei suinkaan ollut Salinin aikalainen, eikä heidän
väliselleen yhteydelle ollut muutenkaan minkäänlaista todistetta. Myöskään
alkuperäisestä Salinista ei tuossa vaiheessa ollut tiedossa muuta kuin nimi ja
asuinpaikka.
Eukon kotia kuvaan kirjassa näin: ”Ovesta astuttiin pikkuruiseen eteiseen. Suoraan edessä oli kaksi ovea, toinen näytti saunan ovelta, toinen komerolta. Vasemmalla oli toinen komero ja pieni puunsäilytyslaatikko. Vasemmalle johti myös ovi, sen aukosta Iita näki jonkin sängyntapaisen. Iita siirtyi Serafiinan perässä oikealle ja he tulivat pieneen keittiöön. Siinä oli yksi ikkuna, kulmassa hyllyjä, ikkunaa vastapäätä pieni pöytä. Peremmällä oli melkein uuden näköinen Högforsin liesi. Takaseinä oli kokonaan hyllyjen peitossa ja hyllyillä monenlaisia purkkeja ja astioita.”
Kuvaus
perustuu mökin nykyiseen asuun. Vaikka mökissä on asuttu myöhemminkin, on
todennäköistä, että mökin eteinen ja keittiö ovat edelleen koko lailla
alkuperäisessä asussaan.
Mutta kirjani on romaani, joten pidin edelleen silmäni ja korvani auki Serafiinan
suhteen. Lopulta avuksi tuli Tarja ja kaksi Heikkiä.
Tarja Toivosen uskomattoman laajoista kotiseutuarkistoista löytyi kuin löytyikin
lehtileike, jossa kerrottiin ”Kekkari-Serasta”. Kirjoittaja oli fil.lis. Heikki
Wuorenrinne ja kirjoitus oli julkaistu Lopen lehdessä vuonna 1987.
Wuorenrinne oli tehnyt tutkimuksia Kansanrunousarkistossa ja löytänyt sieltä
mielenkiintoisia kuvauksia noidista, tietäjistä ja kansanparantajista Lopella.
Yksi heistä oli siis Kekkarin Sera tai Seru, oikealta nimeltään Serafiina.
Johan Topp (1816-1903) oli kertonut kansanperinteentutkijoille, että Sera ”oli
olevinaan noita ja tietäjä”. ”Tämä akka elätti käärmeitä mökkinsä lähellä
pienessä kuopassa. Keväisin otti aina kiinni kun nämä olivat kankeita ja ruokki
niitä siinä maakuopassa.”
Johan Toppin isoisä oli ollut renkinä Pilpalan Hyrryllä alle viidentoista vanhana. Outojen
loitsujen ja tekojen ja suolojen avulla Sera oli parantanut pojan säryn ”eikä
ikinä enää hampaat särkeneet vaikka elikin sangen vanhaksi”.
Wuorenrinteen tekstin mukaan Seru osasi myös erottaa kaikki lääkkeiksi kelpaavat kukat. ”Amanta Kuuperi, vanha mummo, oli pyytänyt saada oppia näitä, mutta Seru ei ollut
kertonut mitään. Kaikkia parannuksia Seru oli toimitellut vähäisellä maksulla.”
Yhdentoista lapsen äiti
Varsinainen läpimurto tutkimuksissani tuli vasta kirjani ilmestymisen jälkeen – kuten kävi
myös erakko Salinin kohdalla. Heikki Uusitalo, armoitettu kirkonkirjojen
tutkija, otti asiakseen etsiä tosiasiat Serafiasta. Ja hän onnistui! Heikin
tutkimustyön ansiosta tiedämme nyt Serafia Erkintyttärestä synnyin- ja kuolinajan
lisäksi yhtä ja toista muuta mielenkiintoista.
Serafia syntyi Lopella, Salon Linnamäen Sipilässä vuonna 1812 ja kuoli Hunsalan
Huitilla – siis mitä ilmeisimmin tuossa Näkyvänlammen rannalla olevassa
mäkituvassa – 84-vuotiaana vuonna 1896. Serafia Erkintytär tunnettiin myös
nimellä Serafia Waldén, mutta sukunimen alkuperä ei kirkonkirjoista selviä.
Ensimmäisen lapsensa, pojan, hän sai 23-vuotiaana ja muutti tämän kanssa Räyskälän
Pyhälammille. Pojan isä oli tuntematon, eivätkä he avioituneet, vaan Serafia
ripitettiin salavuoteudesta. Pari vuotta myöhemmin hänet tuomittiin käräjillä
tappelemisesta, ja tästä vuotta myöhemmin poika Adolf katoaa luetteloista
merkinnällä ”bortkom???” (komma bort = kadota).
Vuonna 1837 Serafia avioitui itseään kolme vuotta vanhemman Gabriel Erkinpojan kanssa.
Samana vuonna Gabriel ripitettiin salavuoteudesta – lienikö avioliitto seurausta tuosta kirkon toimesta. Tytär Maria syntyi seuraavan maaliskuun puolivälissä.
Yhteydet esivallan kanssa eivät päättyneet tähän. Serafia tuomittiin käräjillä tappelemisesta
avioliiton solmimisvuonnaan eli 1837, ja häntä varoitettiin erimielisyyksistä
avioliitossa sekä vuonna 1843 että 1860. Gabrielia puolestaan rangaistiin 1853
alkoholin nauttimisesta ja juoppoudesta.
Serafia, Gabriel ja ilmeisesti myös tytär Maria muuttivat 1839 Pietilän Korventakaan,
jonne Gabriel pääsi jyvätorppariksi. Pian he kuitenkin jo muuttivat ensin
Topenon Kalamajalle ja sen jälkeen Pappilan Vahteristoon. Kussakin näistä
paikoista he asuivat vain pari vuotta. 1845 Gabriel aloitti Pilpalassa sahalla
ja ainakin 1866 heidän asuinpaikakseen mainitaan Hunsalan Huitti eli ilmeisesti
juuri tuo Näkyvänlammen rannan mökki. Sinervänniemi kuului tuohon aikaan Huitin
tilaan.
Gabriel kuoli 52-vuotiaana vuonna 1868. Tuolloin hänen sukunimensä oli Nummela.
Lapsia oli syntynyt useita. Marian jälkeen syntyi Räyskälässä Vilhelmiina, joka kuoli
Pilpalassa 8-vuotiaana. 1841 syntyi Topenolla Eeva Liisa ja puolitoista vuotta
myöhemmin Vahteristolla Kustaa Aadolf. Josefina syntyi jo Pilpalassa, jossa hän
myös kuoli 9-vuotiaana.
Kustaava syntyi 1847 ja jostain syystä synnyinpaikaksi on merkitty Tevännön Aittoniemi.
Seuraava lapsi Aleksandra kuitenkin syntyi jälleen Pilpalassa, jossa hän myös
kuoli juuri ennen yksivuotissyntymäpäiväänsä.
Aleksina, Amalia ja Emilia syntyivät kahden vuoden välein Pilpalassa. Viimeisin eli
Emilia eli vain muutaman päivän.
Lasten myöhemmistä vaiheista kirkonkirjat kertovat vain, että ensimmäinen tytär Maria
muutti Sajaniemen Ali-Melkkoon 15-vuotiaana ja Eeva Liisa Kirkonkylän
Ättykselle neljätoistavuotiaana. Kustaa Aadolf puolestaan lähti 14-vuotiaana
Pyhäjärvelle ja sieltä Helsinkiin, josta palasi 1866 Pilpalan sahalle.
Myös Amalia muutti Pyhäjärvelle, mutta oli tuolloin jo 21-vuotias.
Serafia sai siis viimeisen, yhdennentoista lapsensa 43-vuotiaana. Tosin lapsi ei jäänyt
eloon. Aviomies eli tuon jälkeen vielä kolmetoista vuotta.
Viimeiset vuosikymmenet Serafia mitä ilmeisimmin eleli yksikseen mökissään Vääräkosken
reunalla Sinervänniemellä. Kävivätkö lapset koskaan äitiään tapaamassa? Sitä
tuskin saamme koskaan tietää. Entä Seran parantajantaidot? On hyvin
mahdollista, että hän eli pitkälti auttamalla muita ihmisiä erilaisilla
rohdoilla ja loitsuilla ja ansaitsi sillä elantonsa. Toki hän ei varmasti ollut
ainoa parantaja näillä seuduilla: Rautainen Salonkylä –kirjan mukaan
K.F.Anderssonin haastatteluistunnoissa vuonna 1887 olivat läsnä sekä
Salonkylässä syntynyt Eva Vilander että 74-vuotias Serafia Waldén.
On myös huhuttu, että Serafia olisi ollut lapsenpäästäjä. Kätilön taidot 11 lapsen
äidillä varmaankin olivat hyvin hallussa. Tosin lapsenpäästäjällä saatettiin
tarkoittaa myös sikiönlähdettäjää.
Serafia itse siis eli vanhaksi, tuohon aikaan kunnioitettavaan 84 vuoden ikään.
Kekkari-Sera, Kekkurin Seru, Serafiia Valden, Serafia Erkintytär, Serafia Waldén – yksi ja
sama henkilö, jonka elämäntarina jää yhä mysteerejä täyteen. Varmaa on ainakin
se, että Serafia oli yksi tämän maan historian lukemattomista voimanaisista,
joista niin harvasta jää jälkipolville muistiin edes nimeä.