Olemme Lassi ja Marika Tudeer.

Lassi on kotoisin Virroilta ja Hämeenlinnasta, Marika alun perin Helsingistä. Lopen Pilpalassa Lassi on asunut vuodesta 2003 ja Marika vuodesta 2006. Naimisiin menimme 2008 ja otimme yhteiseksi sukunimeksi Lassin isän alkuperäisen nimen. Tudeer oli suomalaistettu muotoon Tuuteri 1930-luvun alussa.

Alla lisää Marikasta.

Synnyin ja kasvoin Helsingissä. Kävin Tehtaankadun kansakoulua (kuvassa olen 2. luokalla) ja Tehtaanpuiston yhteiskoulua, kunnes viidennen luokan jälkeen heitin koulukirjat teatraalisesti Kukkapuiston roskikseen ja vannoin, etten kouluun päin enää katsoisikaan.

Menin töihin Suomen Kennelliittoon, jossa vierähti yli 15 vuotta. Niihin vuosiin mahtui kuitenkin asumista myös Norjassa ja opiskelujen aloitus, ensin iltakoulussa ja sitten Helsingin yliopistossa.

Nimeni oli tuolloin Marika Salin.

Opiskelin töiden ohella suomen kieltä ja kirjallisuutta ja kiersin viikonloput kouluttamassa koiraharrastajia eri puolilla Suomea.

Vuonna 1989 sain tarpeekseni ja hain toimitusharjoittelijan paikkaa. Sattumalta paikka oli Kuhmossa. Viihdyin Kainuussa erinomaisesti ja halusin jäädä sinne. Niinpä hakeuduin Kajaanin opettajankoulutuslaitokseen.

Valmistuin luokanopettajaksi ja lähdin hoitamaan sijaisuutta Kotkaan.

Vuosi riitti Kotkassa, vaikka sieltäkin on mukavia muistoja. Halusin jatkaa opiskelua, joten hain virkaa Oulusta. Opiskelin myös englanninopettajaksi.

Eläimet ovat aina olleet minulle tärkeitä. Ensimmäinen koirani oli suomenpystykorva, mutta se kuoli penikkatautiin. Toinen oli yläkuvassa näkyvä siperianhusky Iska. Siperianhuskyt ja rekikoiraurheilu olivat erittäin olennainen osa elämääni 1970-1980-luvuilla. Toimitin Siperianhusky-lehteä ja alaa koskevan kirjan, kuljin toimitsijana rekikoirakilpailuissa Suomessa ja ulkomailla, kasvatinkin muutaman pentueen ja asuin Norjassa jonkin aikaa.

Rekikoirien jälkeen tulivat sileäkarvaiset kettuterrierit.

Toimin aktiivisesti Suomen Eläinsuojeluyhdistyksessä (nyk. Suomen Eläinsuojelu, SEY) ja ryhdyin myös vapaaehtoiseksi eläinsuojeluneuvojaksi. Olen sitä yhä.

Kuvassa on Naksu eli Sapelars Dägä-Dägä. Olemme Oulussa, match show'ssa, jossa olin tuomarina.

SEY:n väen kanssa lähdin käymään Tallinnassa, josta toin pienen valkoisen koiran, Kirpun. Kirppu ehti elää Oulussa viitisen vuotta kunnes muutimme Lassin luo Lopen Pilpalaan.

Lassilla (tuolloin vielä Tuuteri) oli musta koira nimeltä Luna. Luna eli 17 vuotta, Kirppu noin 16. Niiden vielä eläessä meille tuli myös skotlanninhirvikoira Oliver. Se eli 11-vuotiaaksi, mikä on senrotuiselle urokselle saavutus.

Vuonna 2008 menimme naimisiin ja otimme yhteisen sukunimen Tudeer. Tuntui reilulta, että molemmat vaihtavat nimeä.

Lassi työskenteli tuolloin vielä tietokonealalla Siemensillä. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri, mutta sittemmin hän kouluttautui ensin ikkunaentisöijäksi ja sitten puutarhuriksi. Vanhastaan hänellä on myös metsurin ja kokin koulutukset.

Työskentelin Karkkilassa Nyhkälän koulussa luokan- ja englanninopettajana. Viime vuosina olen vähentänyt työtuntejani, ja lukuvuonna 2020-2021 opetan vain englantia. Lisäksi minulla on joitain kursseja Lopen opistolla: englannin Fun Club, ruotsin Trevligt tillsammans sekä kana- ja villivihanneskurssi. Lassilla on kurssit ikkunaentisöinnistä ja vihannesten hapatuksesta.

Lassi on diplomi-insinööri ja työskenteli tietokonealalla, kunnes vaihtoi ikkunaentisöintiin ja puutarhurin töihin. Viljelemme Solstrandissa etupäässä valkosipulia ja chiliä sekä muita vihanneksia ja juureksia, mutta varsinaiseksi ansiotyöksi siitä ei ole. Lassi siis hakee myös palkkatöitä.

Viljelymme on siis etupäässä kotitarveviljelyä, pyrimme pitkälti omavaraisuuteen. Jonkin verran myyn tuotteitamme toreilla ja muualla.

Olen aina kirjoittanut paljon. Seitsenvuotiaana toimitin Salinin sanomia. Olen tehnyt erilaisia julkaisuja ja kirjoittanut eri lehtiin: Koiramme-lehteen, Kuhmolaiseen, Eläinten ystävään, Lopen lehteen, Karkkilalaiseen jne. Viime vuodet kirjoittaminen on ollut ehkä määrätietoisempaa. Ensimmäinen romaanini, kuvaus pienen tytön ja sisällissodan veteraanin ystävyydestä ilmestyi viime vuonna; tänä vuonna valmiiksi tuli Makasiini - maallemuuttajan tarinoita.

Lähteen rannalla elämä -kirjasta piti tulla kertomus erakko Salinista, mutta päähenkilöksi nousikin pieni Iita-tyttö. Tarkoitus olikin kirjoittaa kaikenikäisille sopiva kirja menneisyydestämme; sellainen kirja, jota itse olin kautta opettajavuosieni etsinyt. Halusin, että kirjassa on ihmisen kokoista historiaa, tietoa ja tunnetta.

Pikku Iitan tarina saa todennäköisesti jatkoa. Kesällä 1925 Iita haaveilee pääsystä Karkkilan yhteiskouluun. Syksy näyttää, toteutuuko hänen toiveensa.

Lassi ja Marika auringonkukkapellolla elokuussa 2020.